Argentiinalainen tango

Argentiinalainen tango on musiikkia, runoutta, tanssia, siinä järjestyksessä tai kokoonpanossa kuin itse kullekin parhaiten sopii. Toiselle tango on tanssin kautta ilmentyvää musiikin tulkintaa, toiselle musiikin ja runouden sopusointuinen ja usein kipeän kaihoisa kuulomaisema.

Se on myös laaja kansainvälinen yhteisö tai pieni paikallinen harrastusryhmä, se on orkesteri ja tanssiryhmä, se on festivaali ja se on yhtä aikaa kaikkea tätä ja paljon muuta. Se suuri ja pieni perhe, kaikkine iloineen ja suruineen.

Sen pinnalla voi liidellä ja nauttia siitä sen kummemmin liikuttumatta, tai siihen voi upota siitä koskaan nousematta. Siinä voi polskia ja lutrata kuin lapset uimarannalla kesäpäivänä, ja sitä voi maistella ja nauttia karvaanmakean viinin  tuomalla viisaudella.

Tanssina argentiinalainen tango voi olla alkuperäisen luonteensa mukaisesti seuratanssi, joka perustuu hetkessä ja tilanteessa tapahtuvaan improvisaatioon, tai esittävä showtanssi näyttävine koreografioineen. Tango elää ajassa ja hetkessä, ja siihen vaikuttaa sekä tanssijan että ympäristön tila.

Tango on syntynyt 1800-luvun lopulla Argentiinan Buenos Airesin ja Uruguayn Montevideon satamakaupungeissa köyhien kaupunginosissa, joissa sitä tanssittiin kaduilla, pihoilla ja halleissa. Sieltä sen kertomus on kulkenut 1900-luvun alussa Euroopan kautta takaisin Argentiinaan, jossa se koki arvonnousun ja valtavan suosion ennen kuin diktatuuri sen kielsi. Se lähti uudelleen lentoon 1970-luvulla maailmaa kiertäneiden tangoesitysten myötä, jotka laajensivat tangoa myös esittäväksi tanssiksi. Nämä tangoshowt nostivat argentiinalaisen tangon suuren yleisön tietoisuuteen uudelleen myös Suomessa. Nykyään sitä tanssitaan seuratanssina, tanssiliikuntana ja tanssiesityksinä.

Argentiinalainen tango on yksi niistä muutamasta tanssista, joita tanssitaan lähes kaikissa suurissa, ja monissa pienemmissäkin, kaupungeissa ympäri maailman. Tangon tanssijalla on matkustaessaan paljon mahdollisuuksia harrastaa lajiaan, ja monet tekevätkin matkoja nimenomaan tanssiakseen. Tangon puitteissa järjestetään mm. workshoppeja, festivaaleja, maratoneja ja risteilyjä. Tango ei ole vain tanssi, se on yhteisö.

Tampereella toimivan argentiinalaisen tangon tanssikoulun La Fábrica del Tangon opettajat ja tanssijat ovat pitkän linjan tangon tanssijoita Suomesta ja Argentiinasta. Koulu järjestää oppitunteja, seminaareja, tansseja, konsertteja ja muita argentiinalaiseen tangoon ja folkloreen liittyviä tapahtumia. Tampereella toimii myös tangokulttuurin yhdistys Tango aMoroso ry.

Tietoa tangosta

Erinomainen suomenkielinen nettisivusto milonga.fi on loistava argentiinalaisen tangokulttuurin tietopaketti.

Linkkejä:

milonga.fi : argentiinalaisen tangokulttuurin suomenkielinen sivusto

lafabricadeltango.fi : tanssikoulu Tampereella (tämä sivusto, linkistä etusivulle)

tangoamoroso.fi : Tampereen seudun argentiinalaisen tangon yhdistys

tango.fi : Suomen argentiinalaisen tangon yhdistys, toimii Helsingissä

Arttu Artkoski